Isoja muutoksia.

Kuten otsikkokin kertoo, tulee nyt muutoksia joiden tiedän olevan teidän mielestä vähemmän miellyttäviä. Sanon tässä heti alkuun, että tähän on ihan pätevät syytkin. Ensinnäkin, levytila on uhkaavasti loppumassa, enkä todellakaan halua poistaa vanhoja postauksia saatika kuvia. :< Toiseksi, postauksien tekeminen vie aikaa, ja vaikka teille kelpaisikin ilman kuvia ja musiikkia postaukset, minulle se on ainakin jokseenkin tärkeää, ja nämä muutokset helpottavat siinäkin suhteessa. Mistä muutoksista sitten on kyse?

Eli, Pixie Dust muutti blogspottiin. Nimi vaihtui rytäkässä Pixel Berriesiksi, koska Pixie Dust kaikissa mahdollisissa muodoissa mitä keksin, oli jo käytössä. Yritin kuitenkin keksiä samantyyppisen nimen. Ehkä se kelpaa? Blogspotissa minun ei tarvitse muokata kuvia, kun tajusin tyhmänä vasta nyt miten saan sen fiksusti koodilla. Lisäksi keskenjääneen blogauksen voi jättää julkaisematta kesken, mitä suntuubissa ei voi tehdä. Eli minun ei tarvitse kerralla edes tehdä kaikkea. 

Toinen muutos on, että Mariposa vaihtuu Ivoryyn. Eli siis minä Mariposa yhä täällä, mutta vaihdan nimimerkkini Ivory:ksi. Halusin i:llä alkavan nimimerkin, jotta sen voi edes jotenkin yhdistää oikeaan nimeeni. ;) Vaihtelu virkistää, vaikka Mariposa nickistä tykkäänkin, ja suntuubissa sitä edelleen käyttelen. 

Affilaiset ja linkkarit, Pixeliin otetaan vähemmän kumpaisiakin, joten nopeat syövät hitaat. Ketkä ensimmäisenä käyvät pyytämässä pääsevät listalle. Vähän raakaa, mutta ei voi mitään. En halua samanlaista linkki litanniaa enään. :<

Eli, jos todella luitte blogiani tekstin takia, tervetuloa lukemaan tekstejä jatkossakin! Ulkoasu ei ole paras, mutta toivottavasti vielä kehityn senkin teossa. Blogspot ja suntuubi ovat kuitenkin todella erilaisia ominaisuuksiltaan. Nähtäillään sielä. Pixiin pääsette vielä, mutta mitään ei enään päivitellä hyvästi Pixi, tulee ikävä♥

Pixel Berriesiin.

//Ivory (ex. Mariposa) ~ 20.08.2011


[Sisään]